Etusivu Alumni Sattumasta tuli ura

Sattumasta tuli ura

20.5.2015 0 kommenttia
Ville Haapasalon Venäjä-sarjat kuvaava Ossi Käki ei kikkaile tekniikan kanssa. Raskailla reissuilla jokainen kameralle tallentuva hyvä minuutti on plussaa.
 
Ensimmäinen ilta yksin kotona. Ilmestyskirja. Nyt. -elokuva. Se kiehtoo ja pelottaa pikkupoikaa. Vanhemmat tulevat kotiin ja sanovat, ettei hän saa vielä katsella tällaisia elokuvia. Isä kantaa pojan sänkyyn.

Kuvaaja Ossi Käen, 32, muisto ensimmäisestä mieleen jääneestä elokuvasta on voimakas. Käki tunnetaan Ville Haapasalon Venäjä 30 päivässä -ohjelmien kuvaajana. Käellä on kokemusta niin The Voice of Finlandin kaltaisista suurista viihdetuotannoista kuin Poliisit-sarjan nopeasta sykkeestä.

Tarinat lumosivat Käen varhain, mutta rakkaus kameraan syttyi hitaammin. Kuvaaminen kolahti, kun Käki tajusi, että tekninen kikkailu on toissijaista. Tärkeintä ovat ihmiset, tunteet ja maailma.

 Olisi epäeettistä pumpata ihmisistä pelkkää kurjuutta. Se voisi aiheuttaa heille todella pahoja ongelmia. Emme voi asettaa ihmisiä vaaraan saadaksemme shokeeraavaa materiaalia.

 

Pänttääminen ei innostanut

– En ollut mikään videoviikari, joka olisi tehnyt kotivideoita, Käki muistelee lapsuuttaan.

Hän kiinnostui kamerasta vasta lukion elokuvakursseilla. Etenkin italialaismestari Vittorio Storaron tyyli teki vahvan vaikutuksen. Käki tajusi, miten paljon elokuvan tunnelmaan voi vaikuttaa kuvauksella ja valoilla.

Haave elokuva-alasta ei jättänyt kuhmoislaisnuorukaista rauhaan. Käki harkitsi puolivakavissaan tähtitiedettä ja meteorologiaa. Suunnitelmat jäivät kuitenkin ajatuksen tasolle, koska Käki ei ollut akateeminen lukijatyyppi.

 

 

Hän haki TAMKin Taiteen ja viestinnän oppilaitoksen kuvauslinjalle, mutta ovet eivät auenneet heti.

– Pääsin vahingossa opiskelemaan paperitekniikkaa, koska yhteishaussa oli pakko hakea jonnekin. Valitsin kuitenkin Voionmaan opiston elokuvalinjan.  

 

Ossi Käki © Dasha Vakhrusheva

Manpupunerin kivipilarit Ural-vuoristossa, Komin tasavallassa. Ossi Käki tuulettaa valloitettuaan yhden Venäjän maailmanihmeistä. Kuva: Dasha Vakhrusheva

 

Televisio oli onnekas sattuma

Käki pääsi TTVO:lle Voionmaan jälkeen vuonna 2005. Perusasiat olivat hallussa, ja Käkeä kuumotti päästä itse asiaan. Hän alkoi selvittää jo ensimmäisenä vuonna, voisiko hän päästä työharjoitteluun. Normaalisti harjoittelu tehdään kolmantena opiskeluvuonna.

Käki halusi päästä tekemään elokuvia. Tv-kuvaaminen ei kiinnostanut.

– Ajattelin, että televisiossa kuvataan sateessa ohikulkijoita johonkin uutisten inserttiin.

Harjoittelupaikka aukesi Metronome Film and Televisionin tv-tuotannosta, ja Käki päätti antaa televisiolle mahdollisuuden. Päätös muutti haaveita ratkaisevasti.

 

  Istuin tien penkalla itkemässä,

että mitä tästä tulee”

 

 

Ville Haapasalon kanssa Venäjälle

Harjoittelussa Käki ymmärsi, että tv-kuvaaminen on paljon muutakin kuin uutiskuvitusta. Kuvausta ja valaisua suunniteltiin huolella. Päivät olivat mielenkiintoisia, kun kuvauspaikat vaihtuivat, ja kuvaus ja valaisu suunniteltiin joka aamu uudelleen.

Harjoittelu poiki Käelle ensimmäisen palkallisen työpätkän. Pian hän suhasi Helsingin ja Tampereen väliä tasapainoillen töiden ja opintojen kanssa. Käki valmistui kuitenkin lähes aikataulussa vuonna 2010.

Toinen ratkaiseva käänne tapahtui tuotantoyhtiö Aitomedian käytävällä, kun tuottaja Vera Olsson huikkasi Käen juttusilleen. Käki oli kuvannut muun muassa Poliiseja, ja yhtiö oli tyytyväinen jälkeen. Aitomedia oli tehnyt Ville Haapasalon kanssa kiitellyn Venäjän halki 30 päivässä -sarjan, jolle suunniteltiin jatkoa.

Kiinnostaisiko Käkeä pakata rinkkansa ja lähteä reissuun?

Medvei

Jamalin niemimaalla asuva nenetsipoika Madvei harjoittelee pienestä pitäen poronhoitoa. Kuva: Ossi Käki

 

Venäjän kurjuudella ei mässäillä

Kyllä-vastaus on vienyt Käen mursupyyntiin Jäämerelle, Tadžikistanin vuoristoon Aleksanteri Suuren sotareiteille ja tupakkaviljelmälle Georgiaan. Katsojille Käki on se Ossi, jolle Haapasalo tarjoaa piippua, avautuu tunteistaan ja ärähtää väsyneenä.

Venäjä-ohjelmat ovat olleet Käelle ammatillisen ja henkisen kasvun paikkoja. Visuaalista tyyliä suunnitellessaan hän muisteli Ian Wrightin Lonely Planet -sarjaa.

– Välillä kamera heilui ihmismassassa. Joukossa oli myös kohtauksia, joissa Wright jätetään yksin keskelle ei mitään, ja häntä kuvataan etääntyvästä helikopterista. Halusin yhdistellä rouheaa seurantadokkarin tyyliä ja visuaalisempaa elokuvakerrontaa.

 

Kaksi erilaista maailmaa kohtaavat myös sisällössä. Venäjää halutaan esitellä kiinnostavalla ja viihdyttävällä tavalla. Maasta ei tarjoilla kiiltokuvaa, mutta vaikeilla ihmiskohtaloilla ei haluta mässäillä. Materiaalia tähänkin olisi, mutta kuvausryhmä on tietoinen vastuustaan.

– Olisi epäeettistä pumpata ihmisistä pelkkää kurjuutta. Se voisi aiheuttaa heille todella pahoja ongelmia. Emme voi asettaa ihmisiä vaaraan saadaksemme shokeeraavaa materiaalia.

 

Ossi kuvaa korkeita paikkoja karsastavaa Ville Haapasaloa Chiaturassa Georgiassa. Vanhat vaijerihissit ovat osa kaupungin julkista liikennettä. Kuva: Nanna Tulikoura

Tien penkalla itkemässä

Raskainta matkaohjelmien teossa on epävarmuus. Tapaamisia perutaan, ja sovittujen haastateltavien tilalle tarjotaan yllättäen toisia. Etenkin Suomensukuiset 30 päivässä oli uuvuttava kokemus. Tilanteet muuttuivat koko ajan, ja kaikki tuntui lahoavan käsiin.

– Ville uhkasi lähteä kotiin. Istuin välillä tien penkalla itkemässä, että mitä tästä tulee. Joka päivä pitäisi saada vähintään vartti valmista ohjelmaa. Kova tavoite, jos haluaa tehdä hyvää jälkeä.

Käki syttyy muistellessaan reissujen hyviä hetkiä. Georgiassa hän lumoutui ruoasta ja ihmisten elämänilosta. Voimakkain tunnelataus liittyy Pohjois-Venäjän nenetseihin, jotka elävät samaan tapaan kuin satoja vuosia sitten: vaeltaen ja poroja paimentaen.

 

Kuvausryhmä liikuttui katsellessaan 4-vuotiasta Madvei-poikaa, joka paimensi poroja ja kasasi oman pienen telttansa. Vauvaveli matkasi mukana nahkarepussa ja leikki poron luilla.

– Katsellessani sitä tajusin, ettei elämä ole niin vaikeaa. Me hyvinvointivaltioissa teemme siitä sellaista.

Suurimpaan seikkailuun

Käki otti nenetseistä myös still-kuvia, ja kuvajournalismi on alkanut kiinnostaa häntä. Kamerasta on tullut entistä enemmän silmän jatke. Teknistä hinkkaamista tärkeämpää on se, mitä kuvataan ja kuka tarinaa kertoo.

Nykyään Käki on tyytyväinen siihen, että hän päätyi televisioon. Hän rohkaiseekin opiskelijoita ennakkoluulottomuuteen. On tärkeää kuunnella omaa ääntään, vaikka muut tekisivät toisin. Haaveista ei kuitenkaan saa tulla pakkomielteitä. Avoimuus ja uteliaisuus voivat avata yllättäviä ovia.

 

Syksyllä kuvausryhmä suuntaa todennäköisesti kuukaudeksi Volgalle. Sitä ennen alkaa kuitenkin Käen elämän tähänastisista seikkailuista suurin. Haastatteluhetkellä siihen on aikaa enää kuukausi.

– Minusta tulee isä.

 

TEKSTI: JANICA BRANDER |  KUVAT: OSSI KÄKI, NANNA TULIKOURA & DASHA VAKHRUSHEVA

Lue myös

Kommentoi