Etusivu Lyhyesti Musiikkia lapsipotilaiden iloksi

Musiikkia lapsipotilaiden iloksi

24.4.2018 0 kommenttia
Sairaalassa harvemmin kuulee elävää musiikkia, mikä tekee musiikkituokioista erityisen vaikuttavia.

 

TAMK teki aloitteen musiikkituokioiden viemisestä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan pienten potilaiden iloksi, ja Tays oli ajatukselle vastaanottavainen. Tutustuminen puolin ja toisin syvensi yhteistä ymmärrystä ja tuotti raamit projektille.

Musiikkituokioita tehtiin Taysissa pienillä kokoonpanoilla ja vaihtelevalla ohjelmistolla. Yleisönä oli pääosin 0–19-vuotiaita. Noin tunnin mittaisilla vierailuilla käytiin joko huoneissa esittämässä muutama kappale tai pidettiin aulatiloissa minikonsertti. Palaute oli kiittävää niin lapsilta kuin heidän vanhemmiltaan ja henkilökunnaltakin.

–Musiikin merkityksellisyys tuli taas toteen näytettyä. Muusikoilla oli ohjelmistossa paljon mukavia, tarttuvia biisejä. Lapsia kiinnostivat ja keskustelua herättivät varsinkin soittimet, joita ei yleensä juuri pääse näkemään, sairaalasta kerrotaan.

Valmistuville musiikkipedagogeille projekti antoi laajempaa perspektiiviä siihen, mitä heidän työnsä voi tulevaisuudessa pitää sisällään.

–Oman ammattitaidon pitää pystyä muokkautumaan eri tilanteisiin. On myös tärkeää, että voi tehdä hyvää omalla työllään, sanoo Maiju Kopra, TAMKin musiikin opettaja ja idean alulle laittaja.

TEKSTI: LEENA STENMAN
KUVA: PIXABAY

Kommentoi